Kategoriat
Ajankohtaista Blogi

Paikalliset nuoret töihin MiniLeaderillä

Lylyn Kyläyhdistys hyödynsi MiniLeader-tuen oman kylän vaellusreittien kunnostamiseen sekä maisemointitöihin. Kummatkin kohteet tehtiin omana hankkeenaan eri aikoihin.

Lylyn Kyläyhdistys hyödynsi MiniLeader-tuen oman kylän vaellusreittien kunnostamiseen sekä maisemointitöihin. Kummatkin kohteet tehtiin omana hankkeenaan eri aikoihin.

Maisemointikohteena kyläyhdistyksellä oli Ala-Lylyjärven ranta matonpesupaikan ympäristöstä. Maisemaa avattiin siten, että järvinäkymä Lylyntien varrelle saatiin avoimeksi.

Kunnostettuja vaellusreittejä oli kaksi. Kahden kilometrin mittainen reitti kiipeää Kaapon harjulle ja toinen hieman pidempi 3,5 kilometrin reitti kulkee Vähä-Karvian laavulle. Vaellusreitit tarkastettiin ja reittien merkinnät uudelleen maalattiin puihin. Reittien puskittuneet kohdat raivattiin ja puutteelliset kyltitykset korjattiin.

Paikalliset 4H-yrittäjät töihin

Kyläyhdistys päätti hankkia maisemoinnin ja reittien kunnostustyöt paikallisilta 4H-yrittäjiltä. Päätökseen vaikutti se, että kaikkeen ei kyläyhdistyksellä aika ja voimavarat riitä, mutta painavimpana syynä oli halu tukea paikallisia nuoria ja tarjota töitä heille.

Kyläyhdistyksen puheenjohtaja Taina Ylä-Lyly on ollut tyytyväinen hankkeisiin ja työskentelyyn nuorten kanssa. 4H yrittäjiltä Erkko Ojainmaalta ja Jere Jokiselta oli helppoa ja luotettavaa ostaa palveluita.

– 4H-yrittäjillä on omasta takaa Y-tunnukset ja vakuutukset, joten he laskuttivat kyläyhdistystä, Ylä-Lyly kertoo. Paikalliset nuoret tunsivat myös kohteet hyvin, joten työnohjaus oli helppoa ja kevyttä kokee Ylä-Lyly.

– Oman kylän pojilta sujui hyvin itsenäinen työskentely, hän kertoo.

Nuoret saivat työskennellä kohteissa omaan tahtiin. Kyläyhdistyksen kanssa sovittiin tehtävistä ja siitä mihin mennessä työt tulisi tehdä.

Myös PoKo ry:n Jutta Ahro pitää merkittävänä Lylyn Kyläyhdistyksen MiniLeader-hankkeissa sitä, että tuki kohdistettiin paikallisten nuorten työllistämiseen.

MiniLeader tuen hakeminen on helppoa

MiniLeader tuen hakijana toimi Lylyn kyläyhdistys. Puheenjohtaja Taina Ylä-Lyly kertoo, että hakuprosessi oli helppo ja yksinkertainen. Hänelle tuki oli tuttu ennestään, joten sen valitseminen hankkeisiin oli helppoa.

– Pienellä summallakin voidaan saada yllättäviä asioita aikaan, muistuttaa Ylä-Lyly.

– Ei tarvita aina kymmeniä tuhansia vaan pieni summakin voi olla iso raha.

Ylä-Lyly kertoo myös, että PoKon toimistolta saa myös neuvoja ja asiantuntevaa apua hankkeiden kanssa.

– Ei kannata pelätä yhteydenottoa, Ylä-Lyly kannustaa olemaan yhteydessä PoKoon hankeideoiden kanssa.

Lue lisää MiniLeadeistä täältä: https://pokory.fi/yhteisot/hanketoteuttajalle/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *