Voit saada tukea esimerkiksi:
- liiketoimintaan valmentavan neuvonnan ostamiseen ja muuhun asiantuntija-apuun
- tuotekehityshankkeisiin
- markkinoinnin kehittämiseen
- kansainvälistymisselvitykseen
- muuhun asiantuntija-apuun
- tuotannon pilotointiin
- koemarkkinointiin
- Vakiintuneen yritystoiminnan kehittäminen 3 000 euroa
- Kehittämistoimenpiteen valmistelu 2000 euroa
- Yritystoiminnan suunnittelu 1000 euroa
Kehittämistuella voit hankkia asiantuntija-apua vakiintuneen yristystoiminna kehittämiseen ja/tai kehittämistoimien tai investoinnin suunnitteluun ja hakemuksen valmisteluun. Vakiintuneen yritystoiminnan tuessa voi olla mukana asiantuntijapalveluiden lisäksi jonkin verran aineita ja tarvikkeita, matkoja, vuokrakuluja.
Huom! Nämä tuet eivät ole tarkoitettuja investointeihin!
Voit saada kehittämis- tai investointitukea, jos:
- olet vähintään 18-vuotias ja toimit yrittäjänä joko yksityisenä elinkeinonharjoittajana, maatilalla, osakeyhtiössä, avoimessa yhtiössä, kommandiittiyhtiössä tai osuuskunnassa. Kun tukea myönnetään yhtiölle tai osuuskunnalle, määräysvalta näissä tulee olla 18 vuotta täyttäneillä henkilöillä.
- yrityksesi on mikroyritys, pieni yritys tai maataloustuotteita jalostava keskisuuri (alle 250 työntekijää) yritys
- yrityksesi sijaitsee maaseudulla
- yritykselläsi on edellytykset jatkuvaan kannattavaan toimintaan
- työntekijöilläsi on riittävä ammattitaito
- yrityksesi toimii paikallisia markkinoita laajemmilla markkinoilla.
Tuki ei saa vääristää kilpailua.