PoKon vuosikokous valitsi uusia jäseniä hallitukseen

Neljä uutta jäsentä aloittaa PoKo ry.n hallituksessa vuonna 2021. Vuosikokouksessa 28.4.2021 valittiin uusina jäseninä hallitukseen Juho Eskola Juupajoelta, Jukka Majala Ruovedeltä sekä Tiina Perämäki Virroilta. Lisäksi varajäseneksi valittiin Henna Hakala Mänttä-Vilppulasta. 

Kaikki tällä kertaa valitut henkilöt edustavat paikallista julkishallintoa. PoKo ry:n hallitus muodostuu kolmikantapohjalta, jossa edustus tulee olla tasaisesti julkishallinnosta, yhteisöistä sekä maaseudun asukkaista. Lisäksi alueen kattavuus varmistetaan niin, että joka kunnasta on kolmikanta edustettuna. Hallitus valitaan vuodeksi kerrallaan, hallituksessa voi olla korkeintaan kuusi vuotta putkeen. 

Vuosikokouksessa käsiteltiin lisäksi edellisen vuoden toiminta ja talous sekä toimintasuunnitelma ja budjetti tulevaan vuoteen. Vuonna 2020 päättyi edellinen viisivuotinen ohjelmakausi. PoKo ry saavutti ohjelmakaudella sille asetetut tavoitteet. Vuonna 2021 ja 2022 toiminta jatkuu siirtymäkautena vanhoilla säännöillä. Uusi ohjelmakausi käynnistyy vuonna 2023. Siihen liittyen PoKo ry tulee aktiivisesti kuulemaan ja keräämään tietoa alueelta, mitä ja miten meidän tulee tehdä ja mahdollistaa, että alueemme on elinvoimainen tulevaisuudessakin. Vuosikokouksen puheenjohtaja toimi toimitusjohtaja Otto Huttunen.  

 

Pokory 30.4.2021

Siirry sivun alkuun
 
 
./modulo1905/