PoKon Leader-rahoitus kiinnostaa


Loppusyksystä avautunut yhteisöjen ja pienyritysten Leader-rahoitus on herättänyt runsaasti kiinnostusta myös Ylä-Pirkanmaalla. Paikallinen Leader-ryhmä PoKo ry on käsitellyt hankkeita kuukausittaisissa kokouksissaan. Tähän mennessä PoKon kehittämisohjelmaan on hyväksytty neljä yhteisöjen hakemaa hanketta sekä kolme yrityshanketta. Hankkeiden lopulliset rahoituspäätökset tekee Pirkanmaan TE-keskus, joka voi poiketa Leader-ryhmän kannasta ainoastaan laillisuusperustein.


Yhteisöllisissä hankkeissa kunnostetaan Melasen osuuskunnan vetämänä Vilppulassa sijaitsevaa Vittajärveä nostamalla sen keskiveden korkeutta ylisyöksypadolla. Koron Kyläyhdistys Virroilta investoi kylän venesatamaan laivalaiturin sekä nuotiokodan. Mäntän Seudun Ampujat kehittävät Pollarin ampumarataa hankkimalla ensimmäisenä Suomessa 50 metrin radalle neljään mikrofoniin perustuvat elektroniset taululaitteet, jotka välittävät osuman ampujan vieressä olevalle näyttöpäätteelle. Samassa hankkeessa parannetaan radan ympäristöystävällisyyttä lisäämällä hirviradan äänieristystä. Virtain Urheilijoiden esiselvityshankkeessa kartoitetaan tulipalossa tuhoutuneen Kisapirtin tulevaisuutta ja mahdollista uudelleenrakentamista. Hanke tuottaa kokonaisvaltaisen liikuntapaikkaselvityksen sekä luo tarpeen pohjalta vaihtoehtoisia malleja Kisapirtin tulevaisuudelle ja mahdolliselle rakentamiselle. PoKo ry osallistuu Kurun osalta yhteistyössä Kantri ry:n (Tampereen seudun Leader-ryhmä) kanssa tulevan Ylöjärven kaupungin kylätoimintaa kehittävään hankkeeseen. Hankkeessa palkataan kylien kehittämistä edistävä kyläsihteeri.


Yrityshankkeilla tuetaan mm. Vilppulassa sijaitsevan Koivulahden Rapukartanon varausjärjestelmien kehittämistä, It- ja media-alan yrityskeskus Softumiin kuuluvan PN-Yhtiöiden tuotekehitystä sekä huovutustöihin erikoistuneen Sammallammas toiminimen koneellistumista.


Lisätietoja hankkeista:

Melasen Osuuskunta, Jaakko Yrjölä p. 050 5254955

Koron Kyläyhdistys, Olli Koro p. 0400 122690

Mäntän Seudun Ampujat, Vesa-Matti Sallinen p. 044 5973866

Virtain Urheilijat, Väinö Ilomäki p. 040 5559152

Ylöjärven kaupunki, Jorma Keskiniemi p. 050 65564

Rapukartano, Pasi Heinonen p. 044 5929429

PN-Yhtiöt, Taina Ahokas p. 040 9011455

Sammallammas, Eija Pirttilahti p. 0400 114434


Pokory 17.12.2007

Siirry sivun alkuun
Tulostusversio