MUUTOKSIA POKON TOMISTOLLA

Lempäälästä kotoisin oleva Heikki Konsala on aloittanut PoKon paikalliskehittäjänä määräaikaisessa työsuhteessa 16.2.2018.

Heikki Konsala omaa liki 20 vuoden työkokemuksen Leaderin parista. Viimeisimmäksi Heikki on toiminut Etelä-Pirkanmaalla Leader Pirkan Helmessä niin ikään paikalliskehittäjänä.

Puolen vuoden tauko Leader-työstä teki hyvää, ja tarmo ja into maaseudun kehittämistyöstä on herännyt jälleen. Nyt tämä tarmo ja vankkaa osaaminen saadaan PoKo ry:n käyttöön.

Maaseutu on vuosien varrella tullut Heikille tutuksi myös kunnan virkamiehen, elinkeinoyhtiön työntekijän, edunvalvojan ja tutkijan rooleissa.

Älkää epäröikö ottaa Heikkiin yhteyttä hanke- ja yritystukiasioissa tai muihin maaseudun kehittämiseen liittyvissä asioissa!

Henkilön Leader PoKo kuva.


Pokory 20.2.2018

Siirry sivun alkuun
Tulostusversio