Kertakorvausmenettely

Edellytyksenä kertakorvauksen myöntämiselle on, että hanke on luonteeltaan kertakorvaukseen soveltuva eikä hanketta toteuteta julkisena hankintana. Kertakorvausta haettaessa hakijan on toimitettava tuen suuruuden määrittelyä varten yksityiskohtainen kustannusarvio perusteluineen sekä arvio ulkopuolisilta tehtävistä hankinnoista.


Kertakorvausmenettelyä koskevassa tukipäätöksessä on yksilöitävä hankkeessa tehtävä tulos tai toimenpide ja toteutumisen todentamiseksi tarvittavat asiakirjat niin, että hankkeen toteutumisesta päätöksen mukaisesti voidaan varmistua. Hankkeen toteuttaminen voidaan jaotella erillisiin osiin, jos se hankkeen luonteen vuoksi on mahdollista.

Hankkeessa, jossa tuki on myönnetty kertakorvauksena, tukipäätöstä voidaan muuttaa vain toteuttamisajan osalta.

Kertakorvausmenettelyllä rahoitetussa hankkeessa kustannusten tukikelpoisuuden edellytyksenä on, että hankkeessa aikaansaatu tulos tai tehty toimenpide on tuen myöntämistä koskevan päätöksen mukainen.

Tuen maksaminen

Kun tuki on myönnetty kertakorvauksena, hankkeen toteutuminen arvioidaan tukipäätöksellä hyväksytyn suunnitelman sekä tukipäätöksen ehtojen perusteella. Kertakorvaus voidaan maksaa, kun tukipäätöksessä yksilöidyn tuloksen tai toimenpiteen toteutumisesta tukipäätöksen mukaisesti on varmistuttu.

Maksuerät

Jos tuki myönnetään kertakorvauksena, maksuerät voidaan maksaa tukipäätöksessä hyväksyttyjen tavoitteiden tai toimenpiteiden toteuduttua. Viimeinen erä voidaan maksaa, kun hyväksytyn suunnitelman mukaiset toimenpiteet on kokonaisuudessaan toteutettu. Maksueriä voi kaikkiaan olla enintään kolme. 

Siirry sivun alkuun
Tulostusversio